11.2.09

Kesätöistä.

Teen "työkseni" aulaemännän sijaisuuksia vuokratyöfirman kautta, mukavaa ja helppoa duunia. Yleensä myös varmaa kesätyökamaa. Vaan ei näyttävästi tänä vuonna. Suorasukainen pomoni ehti jo todeta, että ei hänellä kristallipalloa ole, mutta tilanne ei näytäkkään niin selkeältä kuin aikaisempina vuosina (rehellisesti, ei se niin selkeää koskaan ole ollut). Sen sain jo kokea, kun yksi melkein varmoista kesäpaikoistani ilmoitti, että päätös siirtyy parilla kuukaudella, kun heidän ketjunsa miettii työmäärän vähentämistä ja henkilöstön kierrättämistä - kumpaakin samaa aikaa.

Pomon aikatauluissa kesätöistä tiedetään varmasti vasta toukokuussa. Siihen mainitsin, ettei kai häntä haittaa jos yritän löytää kesätöitä muualta. Ymmärsi hyvin, minun onnekseni. Nyt selaimeni on täynnä avattuja työpaikkailmoituksia, mutten vaan jaksaisi käydä niiden kimppuun. Pitäisi, koska muistan kyllä kuinka raakaa ja vaikeaa kesätöiden haku on.

Onneksi olen kerännyt haastattelukokemusta käymällä satunnaisesti eri alojen työhaastatteluissa. Satunnaisesti, siis aina kun pinna on kiristynyt pomoon ja pomon turhiin lupauksiin. En siis ihan ummikkona lähde tähän hommaan melkein kolmen vuoden turvatyöpaikastani. Olen kumminkin pitänyt duunistani, olen voinut valita mitä teen ja tehnyt vähemmän silloin kun ei ole huvittanut, enemmän silloin kun on ollut tarve saada paljon rahaa nopeasti. Perusominaisuuksiltaan siis täydellinen.

Onneksi flunssa alkaa hiipua (peukut pystyyn) ja pääsen pois neljän seinän sisältä. Pidän sairastamispäiviä yleensäkkin äärimmäisen turhina ja tylsinä, minulla olisi muutakin tekemistä kuin maata sohvalla ja nostella Finrex-mukia (Niin, olenhan niin kiireinen ja moderni nainen). Olin ihan varma, että nettikin oli hiljentynyt kaikesta juuri näinä päivinä. Tyydyin sitten painamaan random-nappeja mahdollisimman monissa paikoissa ja löysinkin kyllä pari uutta, seurattavaa blogia. Lisää, lisää vaan, kyllä minun blogilistalleni mahtuu vielä monta.

2 kommenttia:

Silkki kirjoitti...

Mä inhoan kesätyönhakua! Tuntuu, etten ikinä pääse ees haastatteluihin. Ja nyt pitäs löytää harjottelupaikka ulkomailta ja kohta se ihan oikeeki työpaikka, puuh...

Nappi kirjoitti...

Mä inhoan jo valmiiksi, nyrp nyrp. Oon kai päässyt jotenkin liian helpolla aikaisemmin.

Mutta ei stressiä, hengitetään rauhallisesti sisään - uloooooos - sisääääään.