Päivä pitenee, tulee valoisempaa, on energiaa. Kaikki tuntuu soljuvan eteenpäin hyvin - vaikka tulossa on suuriakin muutoksia.
Joulu meni kotikotona. Sain lahjaksi monia ihania tuotteita kuten Kukka-heijastimen (tosin valkoisena), Paini-lattemukit, Täydelliset Naiset season 4-boxin ja Canon EOS 450D-Kitin anopilta. Loistavat lahjat, purisin välipäivät silkkaa lahjatyytyväisyyttä.
Uuden vuoden vietimme kahdestaan. Joimme ja söimme hyvin, uskaltauduimme jopa katsomaan torille ilotulituksia. Tietenkin olin kuolemanpeloissani miten Bitti-kissamme suhtautuisi paukkeeseen mutta alkupelokkuuden jälkeen kaikki meni hyvin. Tälle vuodelle voisin tehdä vain yhden lupauksen ja se olisi enemmän laatuaikaa kahdestaan.
Viime keskiviikkona ehdimme käydä Tallinnassakin pyörähtämässä, seura oli loistavaa ja sää kaunis. Onnistuimme valitsemaan umpimähkässä ruokapaikaksi Vanaema juuressa (Isoäidin luona) joka oli vintagetyyliin sisustettu perinneruokapaikka. Miten voi olla ruoka niin hyvää?
Ja ruoka oli hyvää tänäänkin, teimme yhdessä intialaista ruokaa sillä olemme suunitelleet käyvämme keväällä pari ruokakurssia, epäilemättä juuri intialaisen ruoan sekä thaimaalaisen ruoan kurssin. Katsotaan sitten miten kilot pysyy hallinnassa (;
Huomisiin pippaloihin aion laittaa päälle tämän alkuvuoden ykkösostokseni, Nanson Nokiamekon päälle. Ihana!
Ja lopuksi tunnelmakuvia Tallinnasta.
Onnellista uutta vuotta kaikille teille (:

2 kommenttia:
En tehnyt itse yhtään uuden vuoden lupauksia, mutta jos tekisin niin juuri laatuaika olisi hyvä lupaus. Ja nimenomaan kahdestaan. Mutta nyt kyllä saan viettää vain viikon yksin kun mies lähtee reissuun.
Hyvä, että kisuli selvisi raketeista järjissään :)
Ja vielä pikkuhaaste löytyisi sinulle blogistani! :)
Lähetä kommentti