4.4.08

Perjantai.

Päivät tuntuvat vilahtavan ohi nopeasti. Osasyynä voi olla tämä kokopäiväinen työ mutta muutenkin tunnun haalivan yhä vaan enemmän ja enemmän hommia. Aivan kuin en haluaisikaan tarttua niihin todella harvoihin koulujuttuihin joita vielä tänä keväänä on.

Muutenkin koko koulumaailma on tuntunut etäältä: ihmiset istumassa päivät pitkät ainejärjestön huoneessa tai opiskelijapippalot ihmisten kanssa jotka puhuvat vain itsestään tai kursseistaan. Nämä ovat asioita joita en vahingossakaan kaipaa.

Mitä kaipaan ovat kirjojen lukeminen, aikataulujen vapaus ja edes hiukan pidemmät aamut kuin nyt. Työ kumminkin vie sen 10 tuntia päivästäni itse työajan ja matkustamisen kanssa. Siihen päälle vielä itse kotona rauhoittuminen niin todellisiin hommiin tarttuminen jää aina viikonlopuille (joille pomo yrittää kumminkin aina ehdottaa töitä, enpä ole vähään aikaan ottanut..). Mutta ensi syksynä taas mieli palaa opiskelujen pariin, sen vertaa jo tunnen itseäni. Syksyisin puurran opintopisteet täyteen ja keväällä teen töitä. Joka vuosi kumminkin vannon, että näin ei tapahtuisi vaan ottaisin kaikkea kohtuudella. Ha hah.

Tänään taas töistä suoraan eläinlääkärille, Bitti joutuu nyt lopultakin luopumaan miehuudestaan (niin kuin avokki tämän ilmaisee). Itse olen vain onnellinen, että säästymme tällä ehkä kolliamisilta piirteiltä mouruamisesta ja merkkailusta lähtien. Mutta sääliksi käy baby boyta kummiskin.

4 viikkoa ja 3 päivää, sen verran vielä jäljellä ja sitten ainakin kuukauden loma. Ehkä jopa juhannukseen saakka jos oikein saan väisteltyä. Odotan innolla. Loma tulee sisältämään monenlaista kahden huoneen lapsuudenkodin remontoinnista kotona lekotteluun ja puuhasteluun.

0 kommenttia: