Naamantai.

Taas maanantai.

Ennen en uskonut maanantain olevan yhtään sen erilaisempi kuin muidenkaan päivien mutta nyt olen huomannut, että maanantaiherkkyys kehittyy selkeästi työelämässä.

Minun maanantaini alkoi klo 05:20 herätyskellon soidessa. Kävin suihkussa, pesin hampaat, puin päälle, meikkasin ja huomasin Bitin kaataneen vedet kannettavan tietokoneeni päälle. Onneksi oli aamu ja en lähtenyt käynnistämään vuoden vanhaa Aceriani mutta hiukanhan se ehkä lannisti. Myöhemmin sain kuulla, että käynnistäminen olisi ollut vikatikki, piuh! Olen myös hiukan tyrmistynyt, että vaivalla raahaan Kiinasta saakka kivan hupparin, jota en usko keneltäkään täällä löytyvän ja whum, siinä se sitten istui viereisessä loossissa Z-junassa. Tämä tosin oli sunnuntaina, mutta vaikuttaa minuun vielä tänään. Vaikuttaa vaikuttaa, ihan oikeasti!

Herättyäni ja kannettavakauhistuttuani kävelin ratikalle tihkussa, melkein myöhästyin taas kerran. Tulin töihin, unohdin hakea postit, lähetin tyhmiä sähköposteja, astuin tyhmyyttäni vaa'alle sen jälkeen kun nappi oli sinkoutunut housuistani tappavana aseena ja huomasin lihonneeni. Päätä särkee koska söin liikaa karkkia koska olin ihan nuuks ja sen jälkeen enemmän nuuks kun totesin, että karkit lihottavat vain entisestään. Ei siis ehkä paras päivä.

Johtopäätös: pakko päästä pois työelämästä. Vielä ainakin hetkiseksi. Tällaiset maanantait ovat parhaimpia motivoimaan rentoon ja lupsakkaan opiskelijaelämään vielä tämänkin ikäisenä. Tai muuten vaan randomit huonot päivät.

Onneksi parannun helposti. Tunnin päästä pääsen kotiin jossa aion ottaa aivan rennosti, lukea ja kuunnella Bitin kehräystä. Ehkä kotimatkalla käyn kaupoissa tuijottelemassa kevätfiilistä ja onhan tuolla ulkona, taas kerran, aika upea sää.

Noniin, mitä tässä murehtimaan.