Klassikko.

Se on nyt Turku joka kutsuu. Eilen tuli postia Helsingistä ja jäin varasijalle 2, harmittaahan tuo kun varasijoilta valintavirkailijan mukaan pääsee todella harvoin sospoliin. Mutta ei jäädä sitä murehtimaan.

Tästä tulee nyt sitten etäsuhdeblogi, sillä mies ja kissa jäävät Katajanokalle ja minä vietän arkipäiväni Turussa - kunhan saan nyt sieltä solun tai yhteiskeittiöyksiön (toivon ehkä kylläkin jälkimmäistä). Laitoin muuttopäivätoiveeksi 1.9 vaikkakin orientoivia infoluentoja olisi jo edellisellä viikolla - ehkä käyn katselemassa niitä, ehkä en. Olen aika epävarma tällä hetkellä monesta asiasta: siitä miten tulen sopeutumaan "fuksiuteeni", miten paljon saan opintojani hyväksiluettua, miten raha-asiat hoituu ja pystyykö pomo tosiaan järjestämään minulle yhden vuoron viikossa myös Turkuun niin kuin jo lupaili?

Ja ai että tuleeko kalliiksi? Hittovie, todellakin. Kaksi kämppää, vaikka olisivatkin markkinahintoja halvempia opiskelijakämppiä, maksavat vuokrineen kumminkin kuukauden opintotuen ja asumislisän verran. Junakin säästää luontoa, mutta ei aina kukkaroa.. Eli täytyy toivoa että saan ne parit vuorot kuukaudessa tai en syö edes makaronia. Mutta mieltä ilahduttaa, että täällä odottaa sitten aina kotikoti ja mies jota ei tarvinnut repiä juuriltaan ja omalta laitokseltaan Turkuun.

Näinä "kiireisinä" työpäivinä olenkin jo ehtinyt tehnyt tehdä vaikka kuinka monta ToDo-listaa, laskeskellut budjetteja ja selannut Huuto.nettiä. Tuntuu, että kun silloin aikoinaan muutin pois kotikotoa ensimmäistä kertaa opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle en a) jännittänyt näin paljoa b) suunnitellut oikeastaan lainkaan mitään, varsinkaan budjetteja.
Oppi ikä kaikki vai vanhuus ei tule yksin?

Ihan hyvä fiilis kuulkaas.

Tänään saapui kuuluisa paksu kirje Turun sosiaalipolitiikasta, ei tunnu pahalta ei. Enää ei jännitä niin pahasti Helsingin tulokset sillä varmaa on, että jos Helsinkiin en pääse niin ainakin on yhtä mieleinen opiskelupaikka tiedossa.

Tänä iltana vähän puistoon skumppailemaan, ehdottomasti!

Puuh.

Viimeinen pääsykokeista, vanhustyön koe oli jo viime viikolla, mutta en ole jotenkin jaksanut analysoida sitä. Sosiaalipolitiikan kokeet menivät hyvin, mutta tuskinpa tarpeeksi hyvin. Turun koe tuntui astetta helpommalta (tai ehkä en siihen jännittänyt siihen niin järkyttävästi), mutta jotenkin on semmoinen olo että ei vain voi tietää varmaksi mitään. Kunpa tulokset jo tulisivat.

Olen päässyt viettämään toivomaani loma-aikaakin Mäntsälässä ja sinne suuntaan myös nyt juhannukseksi. Hirveästi alkoi näin persaukista opiskelijaa himottamaan Mäntsälän syrjäkylillä vastaantulevat hylätyt pienet mökit pellonlaidoilla. Jos semmoisen joskus omaksi saisin, pääsisi remontoimaan ja laittamaan pihaa. Aina pitää olla jotain josta unelmoida (;

Pitkästä aikaan olen ehtinyt kuvaamaankin kaikkea uutta ja kivaa, alla otoksia parvekkeesta ja erityisen mieltä lämmittävistä (ja yllättävän kohtuuhintasista, vau) kirppislöydöistä viimeiseltä kuukaudelta:

Ennakkopeloista huolimatta nämä orvokit Bitti-kissa on jättänyt rauhaan.

Helsingin Sosiaalipolitiikan koetta odotetellessa läheiseltä roskavalavat löytyi tämmöinen ihastuttava pinnatuoli. Muut luki viime hetken tärppejä, minä kaivelin lavoja, uups..

Tämä löytyi loppukeväästä Vallilan kirpputorilta, hinta oli vain neljä euroa mikä helpotti ostospäätöstä no... Huomattavasti. Yleensähän opetustaulujen hinnat roikkuvat vain keski-ikäisten palkansaajien hintaluokassa.

Ja tämä, olin aivan onnesta sykkyrällä kun hintapyyntö oli vain euron eräällä pihakirpputorilla. Esillä joka päivä ja erityisen rakastettu, Esteri Tomulan Finelin kattiloita olisi mukava saada lisääkin, sitten kun niiden normaaleihin hintapyyntöihin olisi varaa.

Mutta tälläistä, kesäistä menoa ja odottelua. Onneksi töitäkin on tullut hiukan, oikeastaan juuri sen verran että aikaa jää hyvin loikoiluun, mutta vuokrankin saa maksettua. Täydellinen tilanne.

Kauniit silmät ja elettyä elämää.

Nyt on tämä suku yhden kauniin tyttövauvan verran rikkaampi sekä onnellisempi ja tämä kummitäti on ainakin ihan in lööv. Miten voikin olla semmoinen kurttuotsa niin nätti ja näpsäkkä, kaunis!

Jo näyttävästi vakioksi muodostuneen tätitäpinän ohella olen yrittänyt parsia isäni elämää taas kumminkin yhteen. Kyllä tämä tästä vielä, ei vain pidä luovuttaa. Onneksi tässä oikeastaan tarvitsee vain olla läsnä, ei ratkaista kaikkia isän ongelmia tai tehdä kaikkea isin puolesta. Kotikoti kyllä tarvitsisi perusteellista suursiivousta ja boheemiksi villiintynyt puutarha ankaraa kättä... Mutta. Niistä ei oteta ainakaan mitään stressiä kumminkaan, ei vedellä tiukkoja aikatauluja ja huhkita henkinen ruoska viuhuen. Siivoaminen ja puutarhatyöt ovat onneksi ainoita asioita, joita puuhastellessa mieli lepää ja lopputulos palkitsee, tykkään.

Pääsykokeisiin alle viikko, keskittymiskyky on stressitason noustessa alkanut jo kärsiä. Vanhustyön pääsykoekutsu tuli tänään, hetken jo ehdin pelätä että en kelpaa edes esivalinnassa, siinä olisi itsetunto hiukan kolissut. Sinnekin on pääsykoekirja jota olen enemmän tässä vaiheessa vasta selaillut, onneksi on vanhenemisen tutkimuksen perusopinnot takana niin aivan tyhjästä ei potkaista. Mutta vielä pitäisi kasata valmistava ennakkotehtävä. Onnea on, että sosiaalipolitiikan ja vanhustyön kokeiden välillä on viikko aikaa kasata voimat uuteen koetukseen. Tulee tarpeeseen, indeed.

Johdatus viestintään alkoi tänään, enteilen tästä kesästä aika mukavaa opiskelujen suhteen mitä nyt ekat tentit osuvat heti pääsykokeiden jälkeen. Ja voi olla, että tänä kesänä olisi oikeasti aikaa Sille Oikealle Lomalle. Kissa kainaloon ja kotikylään, mieskin lähtee kertaamaan armeijan vihreisiin yhdeksäksi päiväksi ennen juhannusta.

Tekisi mieli laittaa viimeaikaisia kirppislöytöjä tänne, niin hyviä juttuja tullut vastaan. Mutta kesällä ehkä enemmän niitä kaikkein parhaimpia: roskalavalöytöjä.

Ps. Onnea kaikille tämän kevään ylioppilaille ja muillekin valmistuneille <3

Rusinat pullista.

Kaipaisin yliopistolle jotain elämänsuunnastaan hämmentyneiden opiskelijoiden seuraa. Jotain jossa voisi sanoa, että väärällä alalla ollaan, mutta ei oikein tiedä mikä sitten sopisi ja mihin edes pääsisi. Anonyymit pääainevaihtajat, hyväksyisiköhän yliopisto sellaista?

Vuosien harhailut opiskeluissa eivät sinänsä tehosta itsetuntoa. Nyt kun olen konkreettisesti huomannut kuinka moni tulee iltaisin opiskelijakäyttöavaimilla Aleksandriaan lukemaan pääsykokeisiin, niin olen oikeastaan hiukan huojentunut. Salaa tekisi mieli mennä juttelemaan ja kuulemaan heidän opiskeluhistoria ja elämäntarina.

Olen kyllä tyytyväinen kaikkiin opiskeluvuosiini: olen saanut uusia taitoja, tietoja ja keskusteluja sekä maailman ihanimman ystäväpiirin, enhän minä ketään tästä kaupungista aikaisemmin tuntenut. En kumminkaan malttaisi odottaa syksyä, että voisin päättää sen jonkun suunnan opiskeluille ja elämälle, vaikka se ehkä sitten veisinkin pois yliopistolta. Ei tietenkään lopullinen, mutta joku tietty suunta mihin tietäisin tähtääväni, teksi ehkä ihan hyvää. Ja uudet poluthan on aina ollut niitä kiinnostavimpia.

Ja hih, leikkautin pitkistä hiuksista polkkatukan. Että sekin niistä pähkäilyistä. Tämä on nätti, tykkään tykkään.

Ei nyt tukkakuvaa, mutta vappunostalgisointia.

Ikävä.

Se on totta, minkä jo ensimmäisenä jouluna huomasin - ikävä äidistä ei hellitä, ei edes silloin kun olisi aihetta juhlaan. En käsitä miten äidittömät tarhaikäiset selviävät äitienpäivästä jos minä purskahtelen itkuun Halosella yöasumainoksia katsoessa? Ja miksi edes käyn läpi kaikki äitienpäivälahjaehdotukset ja kortit mitä kaupoissa on?

Hyvä puoli on, että äitienpäivä ei tarvitse erityisesti tehdä mitään, varsinkaan ruokia. Ensimmäisen joulun muistan hyvin: minä ja omatekoiset laatikot. Lopetin porkkanalaatikon kohdalla, kaupan laatikot ne vasta nannaa olivatkin niiden jälkeen.. Seuraava pääsiäinen meni lammasta sulatellessa, ohje oli tainnut jäädä lukematta. Syömään päästiin keskiyöllä. Hyvältä se maistui kumminkin, mielestäni.

Isäni on kestänyt kokkaukseni hämmentävän hyvin, kerran mainitsi että voisi tehdä jotain muustakin kuin jauhelihasta ja siitä ei sitten olekaan tarvinnut uudestaan keskustella. Mutta enpä ole kokannutkaan isälleni kohta kahteen kuukauteen - pinnani paloi lopullisesti Kuningas Alkoholiin ja en halunnut enää katsoa niin läheltä isäni elämänhallinnan murentumista. Sattuu, enkä ole vielä ihan varma olisiko ollut vielä jotain mitä olisin voinut tehdä. Yrityksestä ei ainakaan ollut puutetta.

Ehkä osaan suhteuttaa ja katsoa asioita paremmin kunhan etäisyyteen on tottunut. Liian kauan taisin omaksua roolin hoivaajana ja asioiden pyörittäjänä äitini tilalla. Minulla on kumminkin oma elämäni ja isäni on tervetullut siihen, mutta tietyin ehdoin.

Puuh.

Alle kuukausi pääsykokeisiin. Hiukan hermostuttaa, aika tuntuu loppuvan. Mihin katosi zenimäinen olotilani? Toivottavasti saavutan sen viimeistään koesaleihin ja haastatteluihin marssiessa.

Ja niin, vaihdoin kesän ranskan peruskurssin viestinnän perusopintopakettiin (3 op vrt 25op). Olen hullu. Masokisti. Ja en osaa rajata asioita joista pitäisi olla kiinnostunut. Katsotaan miten tytön käy tällä kertaa.

Tyttö työpäivien

Olen ollut nyt pääsiäisviikosta saakka taas töissä, keikka loppuu keskiviikkona. Kokopäivätyö, opiskelu ja pääsykoelukeminen vievät kyllä viimeisetkin mehut (varsinkin jos mitään ei oikeasti saa aikaiseksi) ja iltaisin olen aika naatti. Pääsykoelukeminen ja kalorilaskemiset liikunnasta puhumattakaan erityisesti ovat jääneet aivan liian vähälle, harmittaa kun niihin olisi ehkä eniten motivaatiota. Onneksi koulutyöt hellittävät jo ensi viikolla kun yksi luentokurssi loppuu ja toisessa oma presentaationi on pari päivää ennen vappua. Sitten vielä kaksi tenttiä ja yksi essee ja siinä se sitten oli tältä lukuvuodelta. Hyvä minä.

Kesällä tapahtuu kummia, satunnaisten työvuorojeni lisäksi aion aloittaa ranskan peruskurssin heinäkuun lopulla. Ilmottautuminen oli kyllä luonteelleni tyypillisesti täysin ex tempore. Mutta nyt jo jännittää! Syksylle olemme suunnitelleet yhdessä miehekkeen kanssa espanjan kursseja - ties vaikka vaihtosuunnitelmamme veisivät meidät vuonna 2010 Espanjaan? Ja kuten sanoin aikaisemmin liikkumisesta sanon nyt vielä kielistä - ne eivät ole koskaan olleet mikään minun juttuni, englantinikin on aika lolcattia välillä. Mutta jostain syystä nyt aikuisempana on alkanut kutkuttaa ajatus uusien kielien oppimisesta. Ja myös käyttämisestä? Ehkä, sen näyttää mahdolliset vaihtosuunnitelmat. Mahdollisimman epämääräiset sellaiset.

Tuntuu muutenkin, että seuraavista parista vuodesta ei osaa sanoa mitään varmaa. Tiedän, että joudumme muuttamaan viimeistään puolentoista vuoden kuluttua Katajanokan kodistamme koska asumisoikeutemme loppuun. Mutta minne ja vuokralle vai omaan? Suunnitelmissa ei vielä ole myöskään häitä tai lapsia, mutta koskaan ei tiedä miten elämä yllättää. Jotenkin tuntuu, että pitäisi olla ahdistunut tästä epämääräisyydestä ja siitä, ettei vielä olekkaan a)tutkintoa b)lapsia c)asuntolainaa, mutta en vain jotenkin näe elämääni mitenkään epävarmana. Tärkeimmät asiat, rakkaus ja ystävyys ovat mielestäni hyvinkin varmalla pohjalla. Ilman niitä millään muulla ei olisi oikein väliä ja niiden avulla jaksan jos kaikki menisikin aivan eri tavalla kuin suunniteltua.

Olen jotenkin huolestuttavan zen.

"Oho"

Kuukausi hujahtanut hetkessä, laakereilla ei kyllä olla yhtään ehditty lepäillä.

Pääsykoesuunnitelmat ovat menneet vähän uusiksi ja nyt olen vain päättänyt hakea sosiaalipolitiikkaan Turkuun ja Helsinkiin sekä vanhustyöhön Metropolia amk:hon. Jännäksi käy, myös uravalintana. Onko täällä minun alani, kestänkö sosiaalipuolen paineita? Ja se tärkein kysymys: on minusta pääsemään sisään? Kevään lukujen lisäksi stressiä pukkaa yhä joka suunnasta, eniten juuri pääsykokeista, rahasta, koulusta, työstä, isästä, suvusta ja no, vähiten kyllä tulevaisuudesta. Tiedän aika varmasti että itse pärjään vaikka mitä tulisi, mutta entä muut? Ja kun ahdistaa niin neuvotaan vaan että pitää keskittyä vain itseensä. Pöh, en ole koskaan täysin oikein käsittänyt miksi ihmiset neuvovat, että pitää unohtaa muut, käpertää itsensä kiveksi ja tuijottaa vain omaa napaa, itse haluaisin pystyä hallitsemaan elämääni JA välittämään muista samaan aikaan. Epäaitous, tunnemuurit, pyh! Ei sovi tälle tytölle. Ehkä naivi ja romanttinen suhtautuminen, mutta sillä tässä ollaan liikkeellä. Ja tositarkoituksella kuule.

Vauvauutisiakin satelee ympäriinsä, ihanaa! Ykkösvatsani eli isosiskoni laskettu aika lähestyy toukokuussa, mutta ongelmitta kaikki ei ole sujunut, jännittää. Kaikki peukut ja pottuvarpaat nyt vaan pystyyn, kunpa kaikki vaan menisi hyvin. Extra-erityisen tästä masuasukista tekee sen, että minua ja miehekettä on pyydetty kummeiksi. Ihan ekaa kertaa koskaan kellekkään. Olen ihan täpinöissä ja törkeän onnellinen. Aivan varmasti ompelen jonkun mekon, jonkun suloisen kauniin mekon vielä surrutan ompelukoneella joku yö naapureiden iloksi.

Kesätyöt ovat vielä yhtä sumua tässä kristallipallossa. Tuskin olen ainut. Kaikki muukin on vähän sumussa, jotenkin vaan yritän pyristellä eteenpäin ja luottaa siihen, että kyllä kaikki aina jotenkin selviää. Joskus tekee mieli luovuttaa ja heittää hanskat tiskiin, olla vastaamatta puhelimeen ja romuttaa kaikki laihdutussuunnitelmatkin (juujuu, olen saanut kuin saanutkin jo -10kg saavutettua, olo on kiva!). Mutta eihän tuommoinen toimisi päivää pidempää, aina pitää olla jotain projektia menemässä. Pyöritän siis ihan itse omaa oravanpyörääni, höpsö tyttö!

Kaikenlaista ihanaa tähänkin kuukauteen on mahtunut, mm. kylpylämatka Tallinnaan, uusia ihania laukkuja, upeita kirpparilöytöjä ja nappiostoksia Huuto.netissä. Nam! Ja ei pelkkää materiaa vaan myös suloisia ja parhaita ihmisiä lähellä. Tässä pari kuvamaistiaista (tosin vain tavarasta, ei ihmisistä):

Ihana kaappi! 35e Huuto.netissä, olen onnentyttö!

Marimekolla on ihana kevät tänä vuonna, tämä laukku iskostui verkkokalvoihin jo alkutalvesta kun jossain naistenlehdessä se viattomasti esiteltiin. Mun <3

Löytyisikö tukkataikaa?

Ensi viikolla olen taas täyspäiväinen opiskelija. Varsinkaan kun töitä ei todellakaan ole näköpiirissä. Vai että lama hellisi vuokratyöntekijää.. Onneksi en nyt jotenki osaa ottaa stressiä, olen kai vielä vähän shokissa. Tai sitten niin ylistressaantunut, ettei moiset työttömyydet heikauta missään (;

Viikonlopun vietän suurimmaksi osaksi kotikylässäni isän luona. Hiukan eilen humpsuttelin ja nyt isällä olisi sitten uudet kevätverhot keittiöön ja olohuoneeseen - nykyisten jouluverhojen tilalle. Jeps, on muka ollut niin kiire, ettenkö niitäkään sitten ole ehtinyt vaihtaa. Nyt vierailuni kesto on vähän päälle päivä, mikä onkin aikamoista luksusta. Olenkin suunnitellut tekeväni vaikka mitä, minuuttiaikataululla.

Naapurit lähtivät viikonloppuvalloittamaan Lontoota, olen hiukan kateellinen. Meidän tämän vuoden matkailut taitavat säästösyistä sijoittua vain tuonne lahden toiselle puolelle, varsinkin kun anoppi muisti meitä ystävänpäivänä Kalev Spa- kylpylälahjakortilla. Kelpasi! Anopin lahjat ovat yleensä aika osuvia ja käytännöllisiä, siunatut me. Mutta yhteisissä haaveissa siintää jo Singapore ensi tammikuulle, saa nähdä miten käy.

Puhkun hirveästi suunnitelmia laihdutuksen, sisustuksen, isin kodin sisustuksen ja remontoinnin, elämänmuutoksen ja pääsykokeiden suhteen. Toteutustahto ja taso ovatkin sitten hiukan eri tasoa, vaihtelevasti. Onneksi parisuhde jaksaa mukana hämmentävän hyvin, pitää aina vähän nipistellä itseään kun mies on niin mukava, ymmärtävä ja jaksava. Suotta lottoan, päävoitto on jo osunut minulle, tuo mies siis.

Ja, kävin kampaajalla vihdoinkin. Nyt kun olen saanut kasvatettua hiukset taas pitkiksi aloinkin haaveilla lyhyistä hiuksista. Voiko nyt olla meno näin päätöntä.

Ihan päätöntä. Kohta kaljua jos ei mieli pysy, prkl.

Byte

Tenttiviikko jälleen suoritettu kunnialla vaikka viikkoon mahtui kaikenlaista touhua ja tohinaa, juttuja kotipuolesta ja kakkoskissan kaipuuta.

Kakkoskissasta voisi aloittaa puhumaan vaikka nyt, vaikka aina. Olen koko tämän ajan toivonut Bitti-pikkuisellemme kissakaveria, mutta parisuhdekompromissina teimme päätöksen "sitten joskus". Asiasta keskusteltiin laajasti ja kattavasti kun Bitin veli Byte löytyi vähän Bitin jälkeen. Byte sai kumminkin oman kodin ja katseskelin Rekku rescuen sivuja vain puolikiinnostuneena. Nyt Byte kumminkin joutuu jättämään kotinsa ja on kiiresijoituksessa. Jotenkin kaikki vanhat ajatukset ja kaipaukset aukesivat jälleen ja nopeasti. Kompromissipäätös pysyy, mutta mietimme, että jos Bytelle ei heti löydy kotia niin voisimmehan me sen ottaa sijoitukseen. Mutta kuinka vaikeaa luopuminen sitten olisikaan?

Ps. http://www.rekkurescue.com/elain.php?id=2169 Byte (;

Mietin hetken jos isäni olisi ottanut Byten, mutta en oikein usko että se onnistuisi. Toivottavasti siskontyttären syntymä piristäisi häntä taas. Muutenkin kotikotona tapahtuu kaikenlaista ja tunnen suurta riittämättömyyttä kun en voi olla apuna, läsnä tai edes tiedä tarpeeksi kaikesta. Onneksi on eletty pahempiakin aikoja ja niistäkin selvitty, nyt täytyy vaan jaksaa taistella.

Karsin elämästäni nyt kaikkea turhaa ja keskityn vain tärkeisiin ja heihin tärkeimpiin. Hukkaenergiaa on esimerkiksi yrittää auttaa ystävää tajuamaan, että pärjätäkseen parisuhteessa pitää ensin pärjätä itse yksin ja osata erota edellisistä, aikuisten oikeasti. No, kukin tehkööt omat virheensä, mutta olisihan niistä aina joskus jännä oppiakin jotain. Mutta silloin niitä pitää myös pystyä rehellisesti käsittelemään.

Lisäenergiaa taas tulee hyvistä ystävistä joiden kanssa voi puuhailla kaikenlaista ja puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Eilen kävimme yhden timanttisimmista timanttisimman kanssa salilla, saunomassa kasvonaamiot naamalla ja vähän parantamassa maailmaa Belgessä. Teki hyvää. Tärkeimpiä minulle ovat ihmiset, jotka todella tuntevat minut ja tietävät asioita historiasta. Kaikkea ei aina tarvitse selittää, kaikkea ei aina tarvitse sanoa.

Hupia elämään tuo muut tavalliset tallaajat. Voiko olla niin, että joku tosiaan luulee että jakamalla koko roskaelämänsä avoimesti internetissä säästyisi muiden ihmisten kommenteilta? Nämä julkisuuden ja huomionhakuiset nuoret naiset tarvitsisivat pari tuntia selitystä sosiaalisesta internetistä ja sitten pari tuntia miten hyväksyä itsensä ihan tavallisina perunaneninä, ei minään OC:n roolihahmoina. Tulevaisuuden toivot? Itse skippaisin tämän kyseisen sukupolven yli, rehellisesti. Ajatella, että joskus voi joutua työskentelemään ihmisen kanssa joka odottaa elämältään vain sitä että se on "korkea luokkaista". Opettelisivat nyt _edes_ yhdyssanat.

Ensi viikolla taas uusi periodi. Tämän lomaviikon työskentelen vanhassa tutussa työpaikassa ja keskityn enimmäkseen lueskelemaan ja tuijottelemaan lumihiutaleita. Periodivaihtoa odotan jo, viime jaksossa kurssit eivät olleet ehkä siittä kiinnostavimmasta päästä mutta tässä seuraavassa on kaikenlaista kutkuttavaa: kaupaunkitutkimusta, kuntoutuksen monimuotoisuutta, väestötiedettä ja kulutuksen etiikkaa. Mmm, rusinat pullista, ei kai (;?

Tänään työaika on taas käytetty köh, tehokkaasti. Kohta voisi siis lähteä uimaan. Ja pitääkin olla pakotettu töissä IE:hen, eihän tämä nyt oikein lainkaan yhteenpelaa bloggerin kanssa.